Narnia-blogi

Nimeni on Anna Amnell, ja minulla on kaksi blogia Narnia-kirjoista, -elokuvista ja C. S. Lewisista. Ne perustuvat suurelta osalta yliopistolliseen gradu-tutkimukseen, jonka tein Helsingin Yliopistossa englantilaiseen filologiaan vuonna 1971.
Kaikkien blogieni päivittyminen ja lyhyt info ja nuortenkirjani Suomen Nuorisokirjailijat.Tämän blogin rinnakkaisblogi on Narniassa. Hakusanat blogin pohjalla.

keskiviikkona, tammikuuta 17, 2007

Warren Lewis: C.S. Lewis

C.S. Lewisin veli Warren Lewis kertoo C.S. Lewisin kirjeiden esipuheessa, että Lewisilla oli Magdalen Collegessa iso asunto: kaksi olohuonetta ja makuuhuone. The Inklings kokoontui siellä usein, ja sota-aikanakin oli tarjolla hyvää ruokaa, sillä Jackin amerikkalaiset ihailijat lähettivät ruokapaketteja. Toinen kokoontumispaikka oli pubi The Eagle and Child (St. Giles), paremmin tunnettu nimellä The Bird and Baby. Lewis oli keskeinen henkilö tässä ryhmässä.

Jussi Alroth kertoo hauskassa Tolkien & Lewis -artikkelissaan tänään (4.12. 2005) Hesarissa, että nämä herrat eivät vaatteilla koreilleet. Veli kirjoittaa samaa vähän värikkäämmin Lewisin pukeutumisesta. Hänen vaatteensa eivät näyttäneet kauan uusilta.

"His clothes were a matter of complete indifference to him: he had an extraordinary knack of making a new suit look shabby the second time he wore it."

Lewisin vanhoista hatuista kerrottiin kaikenlaisia kaskuja. Mukavuus ja kodikkuus oli Lewisille tärkeintä.

Letters of C. S. Lewis. Warren Lewis.(Editor with a Memoir). 1966

Ranskalaisessa Narnia-blogissa on kuvia niistä paikoista, joista Jussi Alroth kertoo Helsingin Sanomain artikkelissa. (The Eagle and the Child -pub, yliopiston rakennus, jossa Jackilla oli asunto, Jackin kodista ja polusta, jolla käveltäessä Tolkien "käännytti" Jackin.)

Lukekaa Alrothin erinomainen, innostunut ja hieno artikkeli!

Täällä kuva: Tolkien ja hänen perheensä. Tyylikästä väkeä nuorempina!

Ei kommentteja: