Narnia-blogi

Nimeni on Anna Amnell, ja minulla on kaksi blogia Narnia-kirjoista, -elokuvista ja C. S. Lewisista. Ne perustuvat suurelta osalta yliopistolliseen tutkimukseen, jonka tein Helsingin Yliopistossa englantilaiseen filologiaan vuonna 1971.
Kaikkien blogieni päivittyminen ja lyhyt info ja nuortenkirjani Suomen Nuorisokirjailijat.Tämän blogin rinnakkaisblogi on Narniassa. Hakusanat blogin pohjalla.. Graduni on nyt luettavissa Kaisa -talon kellarissa. Soitto kirjaston neuvontaan ja mieheni neuvot auttoivat.

maanantaina, toukokuuta 19, 2008

New York Times kehuu Prinssi Kaspian -elokuvaa



Kuva: Buena Vista Finland (klikkaa kuvaa suuremmaksi)

The New York Times -lehti julkaisi erittäin myönteisen arvostelun Prinssi Kaspian-elokuvasta. A.O. Scott. Out of the Wardrobe, Into a War Zone- 16-5-2008. Sota-ajan Englannista Narniaan joutuvat elokuvan englantilaiset päähenkilöt jälleen - ja joutuvat sielläkin sotaan.

Elokuva-arvostelussa kiinnitetään huomiota erityisesti seuraaviin asioihin: Elokuvan alussa on paljon Narnian luonnonkauneuden kuvausta. Scott muistuttaa, että satujen yliluonnollisuuden pohjana on luonnon taianomaisuus. Tässä elokuvassa tulee myös esille, että C.S. Lewis oli nimenomaan renessanssin tutkija, ja elokuvassa ovat keskeisiä renessanssin ajalle tyypilliset ilmiöt: salamurhat, petokset, juonittelut ja sotaisuus. Siitä elokuva-arvostelun otsikko "vaatekaapista sotatoimialueelle". Prinssi Kaspian on sotaelokuva, mutta siinä on Scottin mukaan myös hiven romantiikkaa.

Kaspianin setä Miraz on kuin aito renessanssihallitsija. Scott ylistää italialaista Sergio Castellittoa, joka näyttelee Mirazia, ja Castelliton roolisuoristusta ihailevat myös elokuvan nuoret näyttelijät eräässä haastattelussa.

Scottin mukaan Prinssi Kaspian elokuva on tummempi ja väkivaltaisempi kuin Velho ja leijona, mutta myös parempi, "more satisfying".

Ei kommentteja: