Narnia-blogi

Nimeni on Anna Amnell, ja minulla on kaksi blogia Narnia-kirjoista, -elokuvista ja C. S. Lewisista. Ne perustuvat suurelta osalta yliopistolliseen gradu-tutkimukseen, jonka tein Helsingin Yliopistossa englantilaiseen filologiaan vuonna 1971.
Kaikkien blogieni päivittyminen ja lyhyt info ja nuortenkirjani Suomen Nuorisokirjailijat.Tämän blogin rinnakkaisblogi on Narniassa. Hakusanat blogin pohjalla.

perjantaina, kesäkuuta 20, 2008

Narnian tarinat: Prinssi Kaspian. Jussi Ahlroth. Elokuva-arvostelu



Tämän viikonlopun Hesarin NYT-liitteessä on Jussi Ahlrothin kirjoittama elokuva-arvostelu uudesta Narnia-elokuvasta, jonka ensi-ilta on 2.7.2008.
(Jussi Ahlroth: Aslanin toinen tuleminen. HS/NYT 13.6.-19.6. NRO 24/2008/Elokuvat, sivu 53)

Otsikko olisi voinut olla parempikin, vaikka kyllähän se pätee elokuvasta. Aslan tulee toisen kerran elokuvateattereihin.

"Sanotaan, että leijonan karjahdus lämmittää leijonanpentujen sydämiä, mutta jäädyttää veren sakaalien suonissa", aloittaa Ahlroth. Erinomainen alku!

Ahlroth tuo esille elokuvan synkkyyden, jopa epätoivon, mutta kirjoittaa:
"Prinssi Kaspianissa on alusta loppuun vanhojen miekkaseikkailujen vauhdikas ote. Se on juuri oikealla tavalla jännittävä genressään."

On kysymys urheudesta, johtajuudesta, Ahlrothin mielestä shakespearelaiseksi tehty kysymys tässä elokuvassa.

Ahlrothin mukaan tämä on "poikien seikkailuelokuva", jossa on myös hauskoja puhuvia eläimiä. Uskoisin, että niiden lisäksi myös komea Kaspian saa tyttöjenkin sydämet lämpenemään.

Kannattaa käydä ostamassa NYT ja lukea Ahlrothin arvostelu, jota pidän hyvin luotettavana ja asiallisena.

2 kommenttia:

Midira kirjoitti...

Hah, en oo kuullut että yksikään poika olissi käynyt katsomassa tuota leffateatterin enemmistö oli tyttöjä. sitäpaitsi poikien seikkailuelokuvissa on enemmän toimintaa ja ei niin onnellista loppua.

Anna Amnell kirjoitti...

Midira,
tuo on todella kiinnostava havainto.

Ketä varten ovat sitten elokuvassa nuo pitkät taistelukohtaukset? Kirjassahan ne eivät saa niin suurta osuutta, ovat monesti vain lyhyitä kappaleita tai muutama sivu tekstiä.

Kun olin katsomassa Prinssi Kaspianin mieheni kanssa alkuillan näytöksessä, elokuvateatterissa oli enemmän aikuisia kuin lapsia, eniten noin 20-30 vuotiaita naisia ja miehiä. Ehkä he muistelivat lapsuutensa Narniaa, johon tutustuivat kirjojen kautta.

Sitten oli myös ulkomaalaisia turisteja lapsineen, esim intialainen perhe.

Eikö juuri seikkailuelokuvissa ole onnellinen loppu? Poliisi saa rosvon kiinni, salapoliisi ratkaisee rikoksen, sorrettu sankari pääsee lopulta vastoinkäymisistä huolimatta tavoitteeseensa. jne

Ehkä tytöt haluavat nähdä komean Kaspianin? Hän on kirjassakin romanttinen hahmo. Siinä mielessä kyllä loppu oli haikean onneton: Susan ei voinut jäädä Narniaan (satumaailmaan), sillä hän oli tulossa aikuiseksi. Mutta entä sitten aikuiset, jotka pitävät Narnia-kirjoista ja yleensäkin hyvistä lastenkirjoista?