Narnia-blogi

Nimeni on Anna Amnell, ja minulla on kaksi blogia Narnia-kirjoista, -elokuvista ja C. S. Lewisista. Ne perustuvat suurelta osalta yliopistolliseen tutkimukseen, jonka tein Helsingin Yliopistossa englantilaiseen filologiaan vuonna 1971.
Kaikkien blogieni päivittyminen ja lyhyt info ja nuortenkirjani Suomen Nuorisokirjailijat.Tämän blogin rinnakkaisblogi on Narniassa. Hakusanat blogin pohjalla.. Graduni on nyt luettavissa Kaisa -talon kellarissa. Soitto kirjaston neuvontaan ja mieheni neuvot auttoivat.

tiistaina, helmikuuta 26, 2013

Narnia-kirjat ovat satua, fantasiaa




Jukka Kemppinen, kirjoitit:" Osaan sanoa, että Narniassa kristillinen vertauskuvallisuus ärsyttää minua jostain syystä".

Ymmärrän, sillä Narnia-kirjat eivät ole vertauskuvallisia eli allegoriaa. C. S. Lewis tunsi allegorian, hänen teoksensa "The Allegory of Love" (1936) on edelleen merkittävä tutkimus allegoriasta. Lewis itsekin sanoi, että Narnia-kirjat ovat satukirjoja, tarkemmin sanottuna fantasia-kirjoja kuten esimerkiksi Kaislikossa suhisee ja Tolkienin kirjat.

Ennakkoluuloisuudessa voi menettää monta hyvää tarinaa, kuten esimerkiksi sen, kuinka toisesta, kuolevasta maailmankaikkeudesta pakeneva kaunis ja julma velho Jadis voi pistäytyä viktoriaanisessa Lontoossa, riuhtaista sieltä raivoissaan lyhtypylvään ja viedä sen mukanaan livahtaessaan uuteen vastasyntyneeseen maailmankaikkeuteen, jossa siitä tulee Narnian metsää valaiseva lyhty.

Mutta miten voivat Narnia-satujen lapset siirtyä maailmankaikkeudesta toiseen? Esimerkiksi hyppäämällä maailmojen välillä olevassa metsässä johonkin lätäkköön. Tai ..

Wood Between the Worlds

Fantasiassa kirjailija luo toisen, kuvitteellisen maailman. Lewis sanoi esittäneensä itselleen kysymyksen: Entä jos olisi sellainen puhuvien eläinten ja myyttisten olentojen maa kuin Narnia? Entä jos Jeesus tulisi sinne leijonana? Mitä tapahtuisi?

Mitä ovat sadut? (mm. Tolkienin mukaan)


Tämä on kommentti emeritusprofessori Jukka Kemppisen blogiin

Ei kommentteja: